- No jos Davidille käy ja Dianalle se varmasti käy jos mulle ja Davidille käy. Mutta jäisimme vain yöksi, Fiona sanoi irvistäen ja katsoen teurastettua hirvenpäätä seinällä.

- Joo jäädään vain yöksi, ei siitä voi mitään haittaakaan voi olla, David myöntyi.

Tietäisivätpä lapset, että he ovat aivan väärässä asian suhteen. Aivan väärässä.

Lapset saivat rentoutua hetken aikaa, mutta pian heidät laitettiin töihin Abigailin käskystä. Abigail hymyili itsekseen tallinsa nurkassa jossa lapset tekivät raskaita töitä hiki roiskuen.

- Voi kunpa lapset aavistaisivat jotain, Abigail mutisi itsekseen vihasta kiiluvilla silmillään.

Hetken kuluttua Fiona uskaltautui kysymään Abigaililta, että milloin he voisivat lopettaa.

Abigail sanoi, että vaikka heti lavastaen vihansa.

Illalla lapset menivät yläkerrassa olevaan makuuhuoneeseen. Makuuhuoneessa oli vain ikkuna, jossa oli repaleiset violetit verhot, kaksi sänkyä ja juuri sopivan kokoinen kori Dianalle nukkumista varten. Huoneessa oli myös pieni hyllykkö ja vaatekaappi.

-          Tämä on tosi mukava pieni talo. Todella kodikas, Fiona sanoi säteillen.

- Vihdoinkin onnen hevonen potkii meitä, David hymyili.

Pian lapset nukahtivat levottomaan uneen nähden unia onnellisista asioista. Tietysti. He eivät saattaneetkaan tietää mitä tai mikä heitä odottaisi aamulla.

Aamulla Fiona heräsi ensimmäisenä.

- Apua! David! Missä olet? Dianaaa! Fiona huusi hätääntyneenä.

Davidia eikä Dianaa näkynyt missään. Fiona juoksi ympäri taloa etsien sisaruksiansa ja Abigailia, mutta ketään ei näkynyt.

Löytyykö David ja Diana? Entäs mihin Abigail katosi. Selviääkö mikään ennen Fionan syntymäpäiviä?